Valmistusvuosi: 1925.
Valmistusnumero: Ei tiedossa.
Rekisterinumero: HH-905.
Perustiedot
Valmistusnumeron mukaan auto on valmistettu keväällä 1925. Mallin eri koriversioita valmistettiin Italiassa yli 45000 kappaletta vuosina 1919–1926. Koreja valmistettiin tehtaan toimittamille alustoille myös muissa maissa, kuten Australiassa. Koreja ja moottoreita tehtiin myös niin sanottuina Sport-malleina. Normaalimoottori oli tyyppiä 101 ja Sport-versio sivuventtiileineen tyyppiä 101S.
Tekniset tiedot
- Moottori: 1460 cm3, 4-sylinteriä ja sivuventtiilit (65 x 110 mm).
- Teho: 23 hv/2600 rpm, vesijäähdytys ja siipirataspumppu.
- Muuta: Sytytys Magneti Marelli -magneetolla, Fiatin valmistama kaasutin moottorin sivulla.
- Vaihteisto: 4+1 vaihdetta oikealla kädellä, ohjaus oikealla, synkronoimaton.
- Jarrut: Vaijerikäyttöiset eli mekaaniset erilliset jalka- ja käsijarrut takapyöriin. Auton ohjekirja suositti käyttämään tiukoissa tilanteissa molempia järjestelmiä.
- Muuta: Sport-mallinen auto voitiin tilata etupyörien jarruilla. Etujarrut sai lisävarusteena myös auton normaalimalleihin.
- Renkaat: Lievereunamallia” koossa 760 x 90, Sankey-mallin vanteet.
- Muu tekniikka: 12 V sähkölaitteet, 39 Ah akku, 80 W laturi, ajovalot yhdellä lampulla (ei lähivaloja).
- Pituus/leveys/korkeus/akseliväli: 385/148/182/265 cm
- Omapaino/kokonaispaino: 1000/1380 kg.
- Maavara: 23 cm.
- Huippunopeus: 70 km/h.
- Kulutus: 10,5 l/100 km.
- Kori: Avoin puukehikolle tehty peltikori, 3 ovea, ylös nostettava sadekatos eli suffletti.
- Matkustajat: 4 henkeä.
Satavuotiaan Fiat 501 Torpedon ratissa Rainer Mäkipää lähtee mielellään mobilistitapahtumiin. Kuvat: Kari Pitkänen
Auton historia alkaa Helsingistä
Torpedo on ostettu uutena Oy Alfthan Ab:ltä Helsingistä, ja auto on ollut pääosin ajossa koko historiansa ajan sota-aikaa lukuun ottamatta. Ensimmäinen omistaja oli (muistitiedon mukaan) forssalainen lääkäri. Hän ajoi kuitenkin kolarin hevosajoneuvon kanssa ja myi auton takaisin Alfthanille.
Siistityn ja kunnostetun auton osti vuonna 1934 hammaslääkäri Hilda Kajanne Tampereelta. Apuna hankinnassa oli veli Eino Kajanne, joka toimi Klingendahl Oy:n johtajiston Cadillac-auton kuljettajana. Hilda ajeli Fiatilla ennen sotia ympäri maata siskojensa ja ystäviensä kanssa.
Sotien ajan autoa säilytettiin Kiikkisen tilan ladossa Teiskon Aitolahdessa. Sotien jälkeen ja kun bensiiniä alkoi taas saada, auto otettiin takaisin käyttöön. Hilda luovutti auton veljelleen, joka käytti Fiatia jokapäiväisissä ajoissaan vuoteen 1962 saakka. Tuolloin hän osti – omien sanojensa mukaan ”viimein” – nykyaikaisen auton eli käytetyn Renault Dauphinen.
Rainer oli samoihin aikoihin kiinnostunut vanhoista autoista ja alkanut haaveilla sellaista kunnostettavaksi. Hän kuuli Kajanteen autosta ja osti sen häneltä 500 silloisella markalla.
Eino sanoi, että tehdään kaupasta kuitti, jotta hän voi antaa puolet summasta siskolleen. Tuskin sisko siitä mitään rahaa tarvitsi, Rainer muistelee.
Kauppapäivä oli 27.3.1963. Siitä alkoi myös Rainer Mäkipään yli 60 vuotta kestänyt vanhojen autojen ja erityisesti Fiat-mallien harrastaminen.
Uuteen pintamaaliin riitti litran purkki
Eino Kajanne oli ajanut Fiatilla kaikki työmatkansa, myös talvella. Siksi alun perin avokorinen auto oli muutettu umpimalliksi rakentamalla korin yläosaan sivukappaleet puusta ja lasista. Ensi töikseen Rainer poisti nämä rakennelmat ja muutti Fiatin takaisin avoautoksi. Hän maalasi auton ystävänsä autotallissa vaalean harmaasta kellertäväksi. Värin määritti saatavilla oleva maali, jota Rainerilla oli varastossa litran purkki.
Fiatissa oli ostohetkellä 16-tuumaiset pinnapyörät. Rainer kuitenkin tiesi, että siihen oikeasti kuuluivat 760 x 130 -koon Sankey-malliset metallipuolapyörät. Niitä löytyi maakunnasta, mutta auton vanteet sopivat vain niin sanotuille lievereunarenkaille. Niitä ei saanut kuin kovalla hinnalla ja tilaamalla ulkomailta rengasliikkeiden kautta.
– Auto toimi hyvin, enkä alkanut sitä erityisemmin kunnostaa tai entisöidä. Tein kuitenkin uuden kattokankaan, sillä entistä kattoa Kajanne oli maalaillut moneen kertaan sateenpitäväksi.
Tiet yhtyvät uudelleen
Rainer Mäkipää omisti Fiat 501 Torpedon ostohetkestä aina 7. lokakuuta 1967 saakka. Auto näkyi neljän vuoden aikana muun muassa erilaisissa ajotapahtumissa, joissa se mainosti vasta perustettua Tampereen Mobilistit ry:tä sekä pr-käytössä Mäkipään tuolloisen työnantajan Keskusosuusliike Hankkijan järjestämissä tapahtumissa. Hän ajoi autolla työmatkat ja kerran kiersi Fiatilla läpi piirin osuuskauppojen joulunavaustapahtumat. Vuosina 1963–1966 Pyynikin Ajojen voittajat pääsivät kunniakierroksilleen juuri Torpedon kyydissä.
Torpedo oli täysin ajokuntoinen ja juuri katsastettu, kun Mäkipää joutui luopumaan siitä ”pakkotilanteessa”. Alkavan autoharrastajan tietoon oli nimittäin tullut varsinainen helmi, osiin purettu Mercedes-Benz K24 100/140 vuosimallia 1928.
– Vaihto oli ainoa mahdollisuus päästä aloittamaan mielenkiintoisen auton kunnostusta, hän toteaa.
Vuodet kuluivat ja autot vaihtuivat, kunnes Torpedon ja Mäkipään tiet risteytyivät uudelleen. Joulukuun 28. päivä vuonna 1988 hän osti auton takaisin sen häneltä ostaneen harrastajan pojalta Harry Malmströmiltä Porvoon lähistöltä.
– Auto oli edelleen kuin minun jäljiltäni, mitä nyt moottori oli jumissa pitkän säilytyksen jälkeen. Moottori korjattiin taas pyöriväksi ja hyvin käyväksi. Museokatsastutin auton uudelleen liikenteeseen 22.7 2015 samalla rekisteritunnuksella HH-905. Nyt moottori varmaan jo tarvitsee uuden peruskunnostuksen, Mäkipää arvelee.
Osia löytyi helposti, ajaminen oli haastavaa
Avokorinen 501 Torpedo ei ollut 1920-luvulla kovin suuri harvinaisuus, sillä autoja tuli Suomeen paljon. Mäkipää sai vihjeen, että Tampereen seudulla oli toinenkin samanlainen malli. Sen omisti Lempäälän Säijässä kuttufarmari Reino Virtanen, joka oli vuosia ajanut Fiatilla myymään kutunjuustoja Tampereen Tammelantorille. Mäkipää kävi katsomassa tuolloin jo käytöstä poistettua autoa, jota ajan normaaliin tapaan säilytettiin navetan takana kosteissa tiloissa.
– Kysyin, mutta ei ollut myytävänä.
– Mallin suosiosta ja kestävyydestä kertoo se, kuinka monet moottorit, vaihteistot ja muut osat löysin vuosien varrella maakunnasta. Länsirannikolla Fiatin moottoreita käytettiin paljon kalastusveneiden voimanlähteinä. Ostinpa yhden moottorin, joka oli pyörittänyt Salon palokunnan vesipumppuakin, hän kertoo.
Mäkipään mielestä Fiat 501 Torpedo oli kestävä auto, joka piti tarvittaessa vaivatta yllä 70 kilometrin matkanopeutta ja ”helppo ajaa, kun sen oppi”.
– Kaasu oli polkimista keskimmäinen. Vaihde vaati rauhallisuutta, kun synkronointia ei ollut. Nopea vaihtaminen onnistui vain kokeneelle.
Rainerilla on tästä ensimmäisestä autostaan paljon valokuvia ja monia mukavia muistoja. Tallella on myös Eino Kajanteelta saatuja alkuperäisiä työkaluja, varaosakirjoja ja muuta tehtaan painattamaa materiaalia.
– Auton arvo tällä hetkellä on entisöimättömänä, mutta silti alkuperäiskuntoisena on ehkä noin 15000 euroa.